Skip to main content

Myös kolmimetrinen alumiiniramppi on avaruustekniikkaa

Astronika’s ramp

Puolalainen Astronika on saanut valmiiksi kaksi Marsiin lähtevää ramppia, jotka on nyt hyväksytty virallisesti avaruusmatkaansa. 

Nämä rampit on tehty laskeutujan, joka kuljettaa Euroopan avaruusjärjestön Rosalind Franklin -kulkijan punaisen planeetan pinnalle. Kulkija rullaa aikanaan näitä pitkin 20 asteen kulmassa alas planeetan pinnalle kulkijan päältä.

Rampit ovat hyvä esimerkki siitä, että avaruustekniikka on toisinaan myös aivan tavallista metallityötä – joskin kriteerit, tarkkuus ja työn dokumentointi ovat ”normaalia” tiukempia.

Näillä näkymin ESA:n monista syistä kovasti viivästynyt Mars-kulkija laukaistaan matkaan vuonna 2028 ja se saapuu Marsiin vuonna 2030.

Alun perin kulkija oli tarkoitus laukaista vuonna 2020, mutta tekniset ongelmat ja koronapandemia viivyttivät laukaisua.

Lento oli tarkoitus tehdä yhteistyössä Venäjän kanssa, ja muun muassa laskeutujan Marsin pinnalle kuljettava alus oli venäläinen. Venäjän aloitettua vuonna 2022 hyökkäyssotansa Ukrainaa vastaan yhteistyö lopetettiin, jolloin Venäjän osuudelle piti löytää eurooppalaiset tekijät.

Vuonna 2024 ESA teki sopimuksen Thales Alenia Space -yhtiön kanssa venäläisosien korvaamisesta eurooppalaisilla, ja yhtiö tilasi puolestaan Airbusilta laskeutujan. Airbus tilasi taas monia osia alkihankkijoilta, kuten tilaus ramppien tekemisestä annettiin Puolaan Astronika -yhtiölle.